Info

 

Supersunnuntai on ikärajaton lapsiperheille suunnattu festivaalipäivä. Tapahtumassa ei ole anniskelutarjontaa, eikä erillistä K18 aluetta.

 

Festivaalialueella kuvataan ja tallennetaan materiaalia, jota käytetään Supersunnuntain ja Loud ‘n Live Promotions Oy, sekä kumppanien markkinointikanavissa, sosiaalisessa mediassa ja verkkosivuilla. Osallistumalla tapahtumaan hyväksyt, että sinusta otettuja kuvia tai videoita voidaan julkaista näillä alustoilla. Mikäli et halua että sinusta otetaan kuvia, ilmoitathan kuvaajalle jos sinusta ollaan ottamassa valo- tai videokuvaa.

 

IKÄRAJA

 

Tapahtuma on sallittu kaikenikäisille.

 

Alle 7v pääsee tapahtumaan veloituksetta lipun ostaneen huoltajan seurassa, vaurauduttehan todistamaan rannekkeenvaihtopisteellä myös alle 7v iän kuvallisella henkilökortilla tai passilla. Kaikki alle 13v pääsevät tapahtumaan ainoastaan lipun ostaneen huoltajan seurassa.

 

SAAPUMINEN

 

Supersunnuntai Helsinki järjestetään 12.7. Helsingin Jäähallilla (Nordenskiöldinkatu 11–13). Esiintymislava sijaitsee ulkoalueella.

 

Tapahtumapaikan ympäristössä on hyvin vähän parkkitilaa, joten suosittelemme saapumaan paikalle julkisella liikenteellä, taksilla, kävellen, tai polkupyörällä. 

 

Tarkat aikataulut busseista ja raitiovaunuista löydät osoitteesta hsl.fi.

 

 

LIPUT JA RANNEKKEENVAIHTO

 

Yleistä lipuista
Supersunnuntain virallinen lipunmyyntikumppani on Tiketti.

 

Mikäli jo ostetuista lipuista tai lippujen ostoon liittyviä kysymyksiä herää, ole yhteydessä suoraan Tiketin asiakaspalveluun.

Emme suosittele kuvien julkaisua lipuista sosiaaliseen mediaan, ainakaan niin että lipun numerot tai viivakoodit näkyvät, sillä silloin joku voi kaapata lippusi. Järjestäjä ei vastaa kaapatuista lipuista.


Rannekkeenvaihto

Kaikki liput tulee vaihtaa rannekkeeseen ennen alueelle saapumista. Rannekkeenvaihdon sijainti ja aukioloajat julkaistaan lähempänä tapahtumaa.

Ranneke kiinnitetään suoraan ranteeseen noutohetkellä ja tästä syystä toisen puolesta ei voi käydä vaihtamassa lippua rannekkeeksi.

 

TURVALLISUUS

 

Festivaalialueen porteilla kaikkien laukkujen tai reppujen sisältö tarkastetaan. Tämän lisäksi järjestyksenvalvoja suorittaa turvatarkastuksen. Kiellettyjen esineiden kanssa pääsy alueelle estyy, kunnes olet jättänyt kielletyt esineet tavarasäilytykseen. Laittomat esineet tullaan takavarikoimaan porttitarkastuksen yhteydessä.

 

Järjestyksenvalvoja tekee lopullisen päätöksen siitä, onko jokin esine turvallisuusriski festivaalialueella. Tapahtumassa ei ole narikkaa, joten tarkastathan kiellettyjen esineiden listan ennen alueelle saapumista.

 

Järjestyksenvalvojilla on oikeus ottaa pois kielletyt esineet asiakkaan hallusta.

 

Mitä voit tuoda Supersunnuntaihin?

 

KIELLETYT ESINEET:
• Alkoholi (ei myöskään tyhjiä alkoholipulloja vesipulloksi!)
• Huumeet
• Alkoholittomat juomat (myös avaamattomat)
• Alumiiniset tai lasiset juomapullot, tölkit ja astiat
• Aerosolipullot ja muut paineistetut pakkaukset
• Räjähteet, ilotulitteet, ammukset, laserosoittimet
• Ampuma- tai teräsaseet, monitoimityökalut tai muita vahingoittamiseen tarkoitettuja välineitä
• Sateenvarjot
• Retkituolit
• Kylmäkallet
• Videokamerat, äänityslaitteet, selfiekepit, GoPro-laitteet, kamerajalustat (ilman kuvauslupaa)
• Drone-lennokit ja niiden käyttöön liittyvät ohjaimet
• Lemmikkieläimet

 

SALLITUT ESINEET
• Tyhjä läpinäkyvä muovinen juomapullo, jota voi täyttää alueen vesipisteellä (enintään 0,5 l kokoinen)
• Digikamerat, järjestelmäkamera peruskitillä (18-55mm objektiivilla) varustettuna.
• Laukut, jos eivät sisällä kiellettyjä esineitä
• Fanikyltit ilman kyltin jalkaa
• Pientä evästä (karkkia, hedelmiä, pähkinöitä)
• Viltti
• Aurinkorasva (ei aerosolipullossa)


Ensiapu

Festivaalialueelta löytyy kattava ensiapupiste ja osaava ensiapuhenkilökunta. Tarkista aluekartasta ennen alueelle saapumista ensiapupisteen sijainti.

 

Muut turvallisuusohjeet

Haluamme, että kaikki voivat nauttia tapahtumasta turvallisesti. Täten seuraavat asiat ovat turvallisuussyistä kiellettyä toimintaa:

  • ⁠ Crowd surfing
    •⁠ ⁠Olkapäälle kiipeäminen/reppuselässä oleminen
    •⁠ ⁠Tuolilla tai pöydällä seisominen
    •⁠ ⁠Tupakointi, muualla kuin sille tarkoitetulla alueella
    •⁠ ⁠Syrjintä, häirintä tai ahdistelu
    •⁠ ⁠Väkivaltainen käyttäytyminen (henkinen ja fyysinen)

 

Noudatathan näitä sääntöjä koko tapahtuman ajan. Järjestyksenvalvojat valvovat noudattamista ja voivat ryhtyä toimenpiteisiin sääntörikkomuksista (asiasta huomauttaminen tai äärimmäisissä tapauksissa alueelta poistaminen) Kiitos, että otat toiset festarikävijät huomioon!

 

MYYNTIPISTEET

 

Alueella on kattava valikoima ravintoloja joista voi halutessaan ostaa ruokaa, juotavaa sekä muita herkkuja. Tapahtumasta löytyy myös pisteitä jotka myyvät oheistuotteita. Myyntipisteet julkaistaan lähempänä tapahtumaa.

 

VESIPISTE

 

Alueella on vesipiste, missä voi halutessaan täyttää oman vesipullon.

 

AVUSTAJAT JA ESTEETTÖMYYS

 

Avustaja pääsee avustettavan seurassa veloituksetta tapahtumaan. Avustajalle ei myönnetä rannekketta, vaan hänen tulee kulkea joka päivä avustettavan henkilön kanssa samaan aikaan festivaalialueelle ja alueella. Otathan mukaan todenteen avustajan tarpeesta.

 

Lavan läheisyydessä sijaitsee katsomokoroke.

 

Jos sinulla herää mitä tahansa kysymyksiä saavutettavuuteen liittyen tai haluaisit kertoa meille kehitysehdotuksia, ota meihin yhteyttä sähköpostilla info@loudnlive.fi.

 

AKKREDITOINTI

 

Akkreditointi on tarkoitettu Supersunnuntaihin työtehtäviin saapuville median edustajille, musiikkialan ammattilaisille ja vaikuttajille. Huomioi, että akkreditointihakemuksen lähettäminen ei takaa myönteistä päätöstä tai vapaata pääsyä festivaalille. Akkreditointihakemus on henkilökohtainen, eikä myönnettyä akkreditointia ole mahdollista siirtää toiselle henkilölle.

 

Akkreditointi aukeaa keväällä 2026.